Lisävaroituksia
Älä käytä konetta muuhun kuin kuvattuihin tarkoituksiin, esimerkiksi sulattamaan
jäätyneitä vesiputkia.
Aseta kone tasaiselle ja tukevalle alustalleja varmistu siitä, ettei se pääse liikkumaan. Se
tulee asettaa siten, että sitä voidaan kontrolloida käytön aikana, kuitenkin ilman vaaraa
jäämisestä kipinöiden peittoon.
Älä nosta konetta. Mitkään nostolaitteet eivät ole soveltuvia koneeseen.
Älä käytä kaapeleita, joissa on vaurioitunut eristys tai löystyneet kytkennät.
Kytkennät päälaiteosiin tulee suorittaa ammattitaitoisten työntekijöiden tai asiantuntijan
toimesta.
Varmistu siitä, että kone on kytketty pois päältä ja että pistotulppa ei ole kiinnitettynä
pistorasiaan ennen tämän toimenpiteen suorittamista.
Varmistu siitä, että pistorasia, johon kone kytketään pistotulpalla, on suojattu
asiaankuuluvilla suojalaitteilla (sulakkeilla tai automaattikytkimellä) ja että se on
maadoitettu.
Laite tulee liittää ainoastaan virransyöttöjärjestelmään, jonka nollajohdin on kytketty
maahan.
Hitsauskoneen kuvaus
Hitsauskone on virtageneraattori, joka on tarkoitettu jatkuvalla langalla hitsaukseen,
yleisesti tunnettu nimellä MIG / MAG, ja se on sopiva hiilen tai kevyiden terässeosten,
ruostumattoman teräksen ja alumiinin hitsaukseen käyttäen suojakaasua.
Muuntajan sähköinen ominaisuus on tasainen (vakiojännite).
Hitsauskone on virtamuuntaja manuaalista kaarihitsausta varten käytettäessä MMA- ja
TIG –vaipoitettuja hitsauspuikkoja varustettuina polttimella, joka sytyttää kosketuksessa
olevan kaaren.
Syötetty virta on tasavirtaa.
Muuntajan sähköominaiskäyrä on laskevaa tyyppiä.
Hitsauskone on valmistettu käyttäen INVERTER-teknologiaa.
Tämä käyttöohjekirja koskee sarjaa hitsauskoneita, jotka eroavat toisistaan joidenkin
ominaisuuksien suhteen. Identifioi oma konemallisi Kuva 1.
Pääasialliset osat, Kuva 1
A)
Kelatilan käyntiovi
B)
Käämin kannatinkela
C)
Langansyöttölaite
D)
Virtakaapeli
E)
Kaasuletkukytkentä
F)
ON/OFF -kytkin
G)
Polttimen kytkin
H)
Hitsauskaapelien kytkennät
I)
Jännitteen vaihdon kytkentätaulu**
Tekniset tiedot
Hitsauskoneeseen on kiinnitetty tyyppikilpi. Kuva 2 osoitetaan esimerkki tästä kilvestä.
A)
Laitevalmistajan nimi ja osoite
B)
Europan viitestandardit koskien hitsausvarusteiden valmistusta ja niiden
turvallisuutta
C)
Hitsauskoneen sisärakenteen tunnus
D)
Kyseisen hitsausmenetelmän tunnus: D1: MIG; D2: TIG; D3 MMA.
E)
Käytettävän tasavirran tunnus
F)
Vaadittu input-teho:
1˜ vaihtoehtoinen yksivaihejännite, taajuus
G)
Suojaustaso koskien kiinteitä aineita ja nesteitä
H)
Tunnus, joka osoittaa mahdollisuuden käyttää hitsauskonetta ympäristössä,
jossa on potentiaalisten sähkönpurkausten vaara
I)
Hitsauspiirin suorituskyky
U0V
Minimi ja maksimi avoin piirijännite (hitsauspiiri auki).
I2, U2 Virta ja vastaava normalisoitu jännite, jota hitsauskone jakaa.
X
Käyttöjakso. Osoittaa, kuinka kauan hitsauskone voi toimia ja kuinka kauan
sen pitää olla toimimatta, jotta se jäähtyy. Tämä aika ilmaistaan %-luvulla,
jonka perustana on 10 minuutin jakso (esim. 60% merkitsee 6 minuuttia
työtä ja 4 minuuttia lepoa).
A / V
Virran säätökenttä ja vastaava kaarijännite.
J)
Tehon saantitiedot
U1
Input-jännite (sallittu toleranssi: +/- 10%)
I1 vars.
Varsinainen kulutettu virta
I1 maks.
Maksimi kulutettu virta
K) Sarjanumero
L)
Paino
M)
Turvatunnukset: Viitataan turvavaroituksiin
Polttimen ja langansyöttölaitteen tekniset tiedot Kuva 7
Kokoonpano ja sähkökytkennät
¾ Kokoonpano koskien pakkaukseen kuuluvia irtonaisia osia
¾ Tarkasta, että sähkön saanti tarjoaa jännitteen ja taajuuden, jotka vastaavat hitsauskoneen
vaatimuksia ja että se on käyttökelpoinen automaattikytkimellä sovellettuna suurimpaan
toimitettuun nimellisvirtaan (I2max) Kuva 6,1.
L
Tämä laitteisto ei kuulu standardin IEC/EN61000-3-12 vaatimuksiin. Jos se liitetään
julkiseen pienjännitteiseen sähkönjakeluverkkoon, on asentajan ja käyttäjän vastuulla
tarkistaa, että se voidaan liittää; (mikäli tarpeen tulee ottaa yhteyttä sähkönjakeluverkon
hoitajaan).
L
Jotta täytetään standardin EN61000-3-11 (Flicker) vaatimukset, suositellaan liittämään
950694-00 05/07/19
Käynnistys
Käynnistys
hitsauslaite sähkönjakeluverkon liitäntäpisteisiin, joiden impedanssi on vähemmän
kuin Zmax = Kuva 6,4.
¾ Pistoke. Hitsauslaitteen teknisessä kyltissä osoitetaan absorboitu tehollisvirta
"I1 eff" kun sitä käytetään maksimaalisella teholla. Liitä hitsauslaitteeseen
vakiopistoke (2P+ T 1Ph:lle), joka soveltuu maksimaaliseen virransyöttöön Kuva 6,2.
Jos hitsauslaitteeseen on liitetty 16 A:n pistoke, varten seuraa kuvassa Kuva 6 annettuja
ohjeita
Hitsauspiirin valmistelu MIG
¾ Kytke maajohto hitsauskoneeseen ja hitsattavaan kappaleeseen, niin lähelle kuin
mahdollista hitsattavaa kohtaa.
¾ Kytke poltin** hitsauskoneen pistorasiaan.
¾ Valitse polttimen polaarisuus**. Polaarisuuden valintaa varten seuraa kuvassa Kuva
3 annettuja ohjeita.
Jatkuvan langan asentaminen
Asentamista varten seuraa ohjeita Kuva 4.
Langan materiaalin ja läpimitan tulee vastata langansyöttölaitteen syöttötelaa,
kontaktisuutinta ja polttimen linjainta. Jos mittaukset eivät ole yhteneväisiä, langan
pehmeässä kulussa saattaa olla ongelmia.
L
Lanagan painonapin painaminen on tärkeää oikean toimenpiteen suhteen. Jos lanka
luistaa, saattaa olla ongelmia hitsauksessa; jos taas toisaalta lanka on liian kireällä,
se voi olla vääntynyt eikä kulje pehmeästi polttimen lävitse..
Suojakaasusylinterin** ja paineenalennusventtiilin
asentaminen**
Aseta suojakaasusylinteri yläoikea-asentoon kauas hitsausalueelta. Käytä hitsauskoneen
tukea tai muuta kiinnitettyä osaa, jotta ei ole olemassa vaaraa koneen putoamisesta
tai sen vahingoittumisesta.
Asentamista varten seuraa ohjeita Kuva 5.
Hitsauspiirin valmistelu MMA
¾ Kytke maajohto** hitsauskoneeseen ja hitsattavaan kappaleeseen, niin lähelle kuin
mahdollista hitsattavaa kohtaa.
¾ Kytke kaapeli puikonpidintarraimella** hitsauskoneeseen ja asenna hitsauspuikko
tarraimeen. Viitteeksi suositellaan hitsauspuikkovalmistajan ohjeita koskien kytkentää
ja hitsausvirtaa.
Hitsauspiirin valmistelu TIG
¾ Kytke maajohto** hitsauskoneeseen ja hitsattavaan kappaleeseen, niin lähelle kuin
mahdollista hitsattavaa kohtaa.
¾ Kytke TIG-polttimen** voimakytkin hitsauskoneen negatiiviseen liittimeen ja asenna
hitsauspuikko. Poltin pitää varustaa kaasun virransäätöventtiilillä.
¾ Kytke TIG-polttimen kaasuputki ARGON-suojakaasusylinteriin asennetun
paineenalentimen ulostuloon.
L
Suositellut hitsauskaapelin leikkaukset (mm2), jotka perustuvat tulon
maksiminimellisvirtaan (I2 max) kuten osoitetaan Kuva 6,3.
** (Tämä komponentti voi puuttua joistakin malleista).
Hitsausmenetelmä: ohjauslaitteiden ja
merkinantojen kuvaus
Kun kaikki käyttöönottoa koskevat vaiheet on suoritettu, käynnistä hitsauslaite, avaa
suojakaasun venttiili ja siirry säätöihin noudattamalla ohjausten kuvauksessa annettua
järjestystä. Kuva 1.
Valitse hitsausprosessi MIG / MMA / TIG LIFT
[1,1] MIG Hitsaus synergisessä tavassa
[2],3] Valitse materiaalityyppi, suojakaasu, langan halkaisija TAB.99
L
Synergisessä toiminnossa kaikki hitsausparametrit on yhdistetty keskenään koneen
säädön helpottamiseksi.
[1,2] MIG Hitsaus ei synergisessä tavassa
[3]
Hitsausjännitteen valinta. Tätä tapaa käytetään hitsausjännitteen vapaaseen
säätämiseen.
[2]
Säätää jatkuvan langan nopeuden. Se sallii vain sydänlangan nopeuden
vapaan säädön.
[4]
Induktanssin säätö. Tämä säätö muuttaa hitsauskaaren läpitunkevuutta ja
vakautta metallin ja hitsausasennon mukaan (tasainen, pystyasento, riippuva).
L
Säännön mukaan tulisi muistaa, että säätö tulee pitää matalissa arvoissa ohuiden
metallien tapauksessa ja nostaa säätöä paksuuden mukaan.
[1,3] MMA-hitsaus: säädettävissä olevat parametrit
[2]
Hitsausvirran säätö.
[5]
"ARC FORCE" Lisää hitsausvirran intensiteettiä, jotta estetään päällystetyn
elektrodin liimautuminen hitsattavaan osaan, kun valokaaren jännite laskee liian
alhaiseksi.
L
Hitsauskaaren sytytystä varten vaipoitetulla hitsauspuikolla harjaa se hitsattavaan
kappaleeseen ja heti kun kaari on tarttunut, pidä sitä koko ajan puikon läpimitan
etäisyydellä ja kulmassa, joka on suunnilleen 20 - 30 astetta suuntaan, johon olet
hitsaamassa.
25
(led palaa)