SUORITA TOIMENPIDE MOOTTORI SAMMUTETTUNA.
3.1 Esivalmistelu leikkausta varten ja ruohon ke-
räämiseksi keruusäkkiin
Nosta takatyhjennyksen suojusta (1) ja kiinnitä keruusäkki
(2) oikein kuvan osoittamalla tavalla.
3.2 Käynnistys
Kiinnitä jatkojohto oikein kuten osoitettu.
Käynnistä moottori painamalla turvapainiketta (2) ja vetä-
mällä kytkimen vivusta (1).
3.3 Ruohon leikkuu
Leikkuun aikana huolehdi, että virtajohto on aina takana ja
jo leikatulla puolella nurmikkoa.
Nurmikon ulkonäkö on kauniimpi, jos leikkuukorkeus on ai-
na sama ja leikkuu suoritetaan kahteen eri suuntaan vuo-
rotellen.
Kun keruusäkki täyttyy liikaa, ruohon keräys ei ole enää te-
hokasta ja ruohonleikkurin ääni muuttuu.
Keruusäkin irrottamiseksi ja tyhjentämiseksi:
– v apauta kytkimen vipu ja odota leikkuuvälineen pysäh-
tymistä
– n osta takatyhjennyksen suojusta, tartu kädensijasta ja
irrota keruusäkki pitämällä sitä suorassa asennossa.
Neuvoja nurmikon hoitoon
Eri ruoholajit ovat erilaisia ominaisuuksiltaan ja vaativat eri-
laista hoitoa. Lue aina siemenpakkauksessa olevat ohjeet
koskien leikkauskorkeutta ko. kasvualueella.
Huomioi, että suurin osa nurmikosta koostuu ruohovartisis-
ta kasvilajeista joissa on yksi tai useampi lehti. Jos lehdet
leikataan kokonaan, nurmikko vahingoittuu ja uudelleen-
kasvu on vaikeaa.
Yleisesti seuraavat ohjeet ovat voimassa:
– l iian matala leikkaus aiheuttaa nurmikkoon repeämiä ja
ohentumista, aiheuttaen läikikkään ulkonäön
– k esällä leikkauksen on oltava korkeampi maaperän kui-
vumisen välttämiseksi
– ä lä leikkaa märkää ruohoa. Tämä saattaa heikentää pyö-
rivän leikkuuvälineen tehokkuutta, koska ruoho tarttuu ja
aiheuttaa repeämiä nurmikkoon.
– j os ruoho on erittäin korkeaa, suosittelemme ensin leik-
kaamaan laitteen sallimalla maksimikorkeudella ja sen
jälkeen uudelleen 2-3 päivän kuluttua.
3.4 Työn lopettaminen
Työn lopuksi vapauta vipu (1). Irrota jatkojohto ENSIN yleis-
pistorasiasta (2) ja SITTEN ruohonleikkurin katkaisijan
puolelta (3).
ODOTA LEIKKUUVÄLINEEN PYSÄHTYMISTÄ ennen min-
käänlaisen toimenpiteen suorittamista ruohonleikkuriin.
TÄRKEÄÄ Jos moottori pysähtyy ylikuumenemisen vuok-
si työskentelyn aikana, on odotettava noin 5 minuuttia ennen
kuin moottorin voi käynnistää uudelleen.
4. SÄÄNNÖLLINEN HUOLTO
Säilytä ruohonleikkuri kuivassa paikassa.
TÄRKEÄÄ Säännöllinen ja huolellinen huolto on välttä-
mätöntä laitteen alkuperäisen suorituskyvyn ja turvatason
säilyttämiseksi.
Kaikki säätö- tai huoltotoimenpiteet on suoritettava moot-
torin ollessa pysähdyksissä, laite verkkovirrasta irti kyt-
kettynä.
1) K äytä paksuja työhanskoja suorittaessasi puhdistus-,
huolto- tai säätötoimenpiteitä laitteeseen.
2) J okaisen leikkauskerran jälkeen, poista ruohon jäänteet
ja kura rungon sisäpuolelta. Näin ehkäiset niiden kuivu-
misen mikä saattaa vaikeuttaa laitteen käynnistämistä.
3) V armista aina, että ilmanottoaukot ovat puhtaat.
4.1 Leikkuuvälineen huolto
Pyörivää leikkuuvälinettä koskevat toimenpiteet on aina
parasta jättää erikoistuneen huoltoliikkeen suoritettavik-
si, koska näillä on hallussaan asianmukaiset työvälineet.
Tässä laitteessa tulee käyttää leikkuuvälinettä, jossa on
koodi joka on osoitettu sivulla ii annetussa taulukossa.
Jatkuvan tuotekehityksen vuoksi, edellä mainitut leikkuu-
välineet saatetaan ajan kuluessa vaihtaa toiseen, mutta
työkalut pysyvät aina keskenään vaihtokelpoisina ja käyt-
töturvallisuuden kannalta samanarvoisina.
Asenna leikkuuväline (2) paikalleen siten, että koodi tulee
maata kohti, kuvassa näkyvän työjärjestyksen mukaisesti.
Kiinnitä keskiruuvi (1) dynamometrisella avaimella, joka on
kalibroitu arvoon 15 Nm.
4.2 Laitteen puhdistus
Älä käytä vesisuihkuja ja vältä kastamasta moottoria ja
sähköosia.
Älä käytä voimakkaita nesteitä rungon puhdistamisessa.
5. DIAGNOSTIIIKKA
Mitä tehdä, jos ...
Ongelman syy
1. Sähkökäyttöinen ruohonleikkuri ei toimi
Laitteeseen ei tule virtaa
2. Sähkökäyttöinen ruohonleikkuri katkaisee virran
Pistorasian ampeeriluku ei
ole riittävä.
Päällä on samanaikaisesti
muita sähkölaitteita.
3. Leikattua ruohoa ei enää kerätä
ruohonkeruusäkkiin
Leikkuuvälineeseen on
osunut isku
Rungon sisäpuoli on
likainen
4. Ruohonleikkuu on vaikeaa
Leikkuuvälineen kunto on
huono
5. Jos laite alkaa täristä oudosti
5
Korjaustoimenpide
Tarkista sähköliitäntä
Kytke laite pistorasiaan,
jossa on riittävä
ampeeriluku.
Älä kytke muita laitteita
samanaikaisesti samaan
pistorasiaan.
Teroita leikkuuväline tai
vaihda se.
Tarkista siivekkeet
jotka ohjaavat ruohoa
keruusäkin suuntaan.
Puhdista rungon sisäpuoli
helpottaaksesi ruohon
poistoa keruusäkin
suuntaan.
Teroita leikkuuväline tai
vaihda se.