Anleitung_RPM_46_SPK7:_
7.2.7 Korjaukset
Tarkasta korjausten tai huollon jälkeen, että kaikki
turvallisuustekniset varusteet on asennettu ja että ne
ovat hyväkuntoiset.
Säilytä tapaturmia aiheuttavat osat poissa muiden
henkilöiden ja lasten ulottuvilta.
D
Huomio: Tuotevastuulain mukaan emme vastaa
niistä vahingoista, jotka aiheutuvat
asiantuntemattomista korjauksista tai jos varaosina
ei ole käytetty alkuperäisiä tai meidän
hyväksymiämme osia. Emme myöskään vastaa
asiantuntemattomista korjauksista aiheutuneista
vahingoista. Anna korjaukset teknisen
asiakaspalvelun tai valtuutetun ammattihenkilön
tehtäväksi. Sama koskee myös lisävarusteita.
7.2.8 Käyttöajat
Ruohonleikkureita saa käyttää vain arkipäivinä klo
7.00 – 19.00 välillä. Noudata lakimääräisiä
säädöksiä, jotka saattavat vaihdella paikan mukaan.
7.2.9
Valmistelutoimet pitemmän seisokin
jälkeen
Pitemmän seisokin jälkeen, esimerkiksi
talvikuukausien kuluttua, saattaa olla tarpeen laskea
bensiini pois kaasuttimesta, koska laitteen voi muuten
käynnistää vain hyvin vaivalloisesti tai ei lainkaan.
1. Sulje bensiinihana.
2. Avaa kaasuttimen alasivulla oleva laskuruuvi
(kuva 11/kohta A).
3. Laske kaasuttimessa oleva bensiini kokonaan
pois.
4. Sulje kaasuttimen alasivulla oleva laskuruuvi
(kuva 11/kohta A).
5. Avaa bensiinihana.
6. Tarkasta, että laskuruuvi ei vuoda.
Sitten voit ottaa laitteen jälleen käyttöön tavalliseen
tapaan.
7.3 Ruohonleikkurin varastoinnin
valmistelutoimet
Varoitus: Älä poista bensiiniä suljetuissa tiloissa,
avotulen lähellä tai tupakoidessasi. Kaasunhöyryt
saattavat aiheuttaa räjähdyksiä tai tulipalon.
1. Tyhjennä bensiinisäiliö käyttäen bensiinin
imupumppua.
2. Käynnistä moottori ja anna moottorin käydä,
kunnes bensiini on käytetty loppuun.
3. Tee joka kauden jälkeen öljynvaihto. Laske tätä
varten vanha moottoriöljy pois lämpimästä
moottorista ja täytä tilalle uutta.
4. Ota sytytystulppa pois sylinterinpäästä. Täytä
öljykannulla n. 20 ml öljyä sylinteriin. Vedä
käynnistyshihnasta hitaasti, niin että öljy suojaa
16.06.2009
8:04 Uhr
Seite 59
sylinteriä sisäpuolelta. Ruuvaa sytytystulppa
takaisin paikalleen.
5. Puhdista sylinterin jäähdytyslamellit ja kotelo.
6. Puhdista koko laite suojataksesi maalipintaa.
7. Säilytä laite hyvin tuuletetussa tilassa tai
paikassa.
7.4 Ruohonleikkurin valmistelutoimet kuljetusta
varten
1. Tyhjennä bensiinisäiliö (katso kohtaa 7.3/1)
2. Anna moottorin käydä, kunnes bensiini on
käytetty loppuun.
3. Laske moottoriöljy pois lämpimästä moottorista.
4. Poista sytytystulpan pistoke sytytystulpasta.
5. Puhdista sylinterin jäähdytyslamellit ja kotelo.
6. Irroita käynnistysvaijeri koukusta (kuva 7). Irroita
siipiruuvit ja käännä ylempi työntökahva alaspäin
(kuvat 4-5). Huolehdi tässä siitä, että sankaa
käännettäessä ei vaijereita taiteta.
7. Kierrä muutama kerros aaltopahvia ylemmän ja
alemman työntösangan ja moottorin väliin
hankaamisen välttämiseksi.
7.5 Varaosatilaus:
Varaosia tilatessasi anna seuraavat tiedot:
Laitteen tyyppi
Laitteen tuotenumero
Laitteen tunnusnumero
Tarvittavan varaosan varaosanumero.
Ajankohtaiset hinnat ja muut tiedot löydät osoitteesta
www.isc-gmbh.info
8. Käytöstäpoisto ja uusiokäyttö
Laite on pakattu kuljetuspakkaukseen, jotta vältetään
kuljetusvauriot. Tämä pakkaus on raaka-ainetta ja
sitä voi siksi käyttää uudelleen tai sen voi toimittaa
kierrätyksen kautta takaisin raaka-ainekiertoon.
Laite on ja sen varusteet on valmistettu eri
materiaaleista, kuten esim. metallista ja muoveista.
Toimita vialliset rakenneosat
oneglmajätehävitykseen. Tiedustele asiaa alan
ammattiliikkeestä tai kunnanhallitukselta!
FIN
59