KÄYTTÖ
1.
Aseta pastakone sopivalle alustalle.
2.
Kiinnitä pastakone alustaan puristimella.
3.
Työnnä kampikahva valssiyksikössä
olevaan reikään.
4.
Jaa taikina pienempiin, enintään 1 cm:n
paksuisiin paloihin, ennen kuin syötät sen
rullien väliin.
KUVA 5
5.
Paksuusasetuksia on seitsemän.
Enimmäispaksuuden asettamiseksi vedä
paksuuden säädin ulos ja käännä sitä
niin, että sileät rullat ovat täysin auki noin
5 mm:n välein.
KUVA 6
6.
Ripottele taikinan päälle hieman
kuivia jauhoja ennen kaulimista tai
leikkaamista, jotta taikina ei tartu rulliin
tai leikkuuyksikköön.
7.
Syötä taikina pastakoneen läpi
kääntämällä kahvaa.
KUVA 7
HUOM!
•
Jos taikina on liian löysää, lisää jauhoja,
jotta taikina voi kulkea sileiden rullien
välistä.
•
Jos taikina on liian kuivaa eikä se mene
leikkuurullien väliin, lisää hieman vettä,
ennen kuin syötät taikinan sileiden
rullien väliin.
8.
Taita taikinalevy ja ripottele pinnalle
hieman jauhoja.
KUVA 8
9.
Toista kaksi tai kolme kertaa kutakin
paksuusasetusta varten.
10. Toista edellä mainitut vaiheet, kunnes
koko taikina on työstetty.
11. Toista vaiheet säätämällä suurimmasta
paksuudesta pienimpään (vaiheet 1–9).
Älä jätä yhtään paksuusasetusta väliin.
KUVA 9
12. Kun taikina on tasaisen paksuinen
(noin 0,5 mm), leikkaa se veitsellä noin
25 mm:n pituisiksi paloiksi.
13. Siirrä kahva leikkuuyksikön reikään ja
kierrä sitä hitaasti, jotta taikina kulkee
halutun pastatyypin leikkuurullien läpi.
KUVA 10
KUVA 11
14. Aseta pastalevy liinan päälle ja anna sen
kuivua 1–2 tuntia.
15. Irrota leikkuuyksikkö pastakoneesta
nostamalla sitä ylöspäin kiskoja pitkin.
16. Toista päinvastaisessa järjestyksessä
sovittaaksesi lisälaitteen pastakoneeseen.
KUVA 12
HUOLTO
•
Pyyhi säännöllisesti rullien alapuolella
oleva kaavin kuivalla liinalla tai
paperipyyhkeellä käytön aikana.
KUVA 13
•
Voitele leikkuurullien päät tarvittaessa
muutamalla pisaralla öljyä.
KUVA 14
•
Puhdista pastakone harjalla tai
puulastalla käytön jälkeen.
KUVA 15
HUOM!
•
Älä käytä teräviä tai naarmuttavia
esineitä tai voimakkaita
puhdistusaineita.
•
Älä pese pastakonetta vedessä tai
astianpesukoneessa
KUVA 16
FI
19