Takapotku on seurausta sahan väärinkäyttämisestä
tai virheellisistä olosuhteista. Se voidaan välttää
seuraavien varotoimien avulla.
a)
Pitele sahaa tiukasti molemmin käsin ja
aseta kätesi siten, että ne vastustavat
takapotkun voimaa. Pysyttele terän
jommallakummalla puolella. Älä ole terän
kanssa samassa linjassa. Takapotku voi
saada sahan hypähtämään taaksepäin, mutta
käyttäjä pystyy hallitsemaan takapotkun
voimaa, jos ryhdytään tarvittaviin varotoimiin.
b)
Jos terä tarttuu kiinni tai jos keskeytät
sahaamisen mistä syystä tahansa,
vapauta liipaisin ja pidä sahaa paikallaan
sahattavassa kappaleessa, kunnes terä
pysähtyy kokonaan. Älä yritä irrottaa
sahaa sahattavasta kappaleesta tai vetää
sahaa taaksepäin, kun terä liikkuu. Muutoin
voi aiheutua takapotku. Tutki, miksi terä tarttui
kiinni ja korjaa siihen johtaneet syyt.
c)
Kun käynnistät sahan uudelleen sen
ollessa sahattavassa kappaleessa, keskitä
hampaat sahausaukkoon ja varmista,
että hampaat eivät osu kappaleeseen.
Jos sahan terä tarttuu kiinni, se voi siirtyä tai
aiheuttaa takapotkun, kun saha käynnistetään
uudelleen.
d)
Sahaa suuria kappaleita terän kiinni
tarttumisen ja takapotkun vaaran
vähentämiseksi. Suurilla kappaleilla on
taipumus taipua niiden oman painon vuoksi.
Aseta tuet sahattavan kappaleen alle
molempiin reunoihin lähelle sahausviivaa ja
lähelle kappaleen reunoja.
e)
Älä käytä tylsää tai vaurioitunutta terää.
Jos terä ei ole terävä tai sen hampaat ovat
väärässä asennossa, sahausurasta tulee
kapea. Tämä saa aikaan kitkaa, jolloin terä voi
tarttua kiinni aiheuttaen takapotkun.
f)
Terän syvyyden ja viistouden säätimien on
oltava tiukasti kiinni ennen sahaamista.
Jos terän säätö muuttuu sahaamisen aikana,
se voi tarttua kiinni, jolloin aiheutuu takapotku.
g)
Ole erityisen varovainen sahatessa
olemassa oleviin seiniin tai muihin
umpinaisiin alueisiin. Esiin tunkeutuva
terä voi kohdata vastuksen, joka aiheuttaa
takaiskun.
Alasuojuksen turvaohjeet
a)
Tarkista aina ennen käyttämistä, että
alasuojus sulkeutuu kunnolla. Älä käytä
sahaa, jos alasuojus ei liiku vapaasti
tai sulkeudu heti. Älä kiinnitä tai sido
alasuojusta avoimeen asentoon. Jos
saha putoaa, alasuojus voi taipua. Laske
alasuojus alas kahvan avulla. Varmista, että
se liikkuu vapaasti eikä koske terää eikä
muita osia missään kulmassa eikä millään
sahaussyvyydellä.
b)
Varmista, että alasuojuksen jousi toimii.
Jos suojus ja jousi eivät toimi kunnolla,
ne on huollettava ennen käyttämistä.
Alasuojus voi toimia laiskasti, jos se vaurioituu
tai siihen kertyy likaa.
c)
Alasuojus on vedettävä käsin auki
vain erikoissahauksia varten, kuten
pistosahausta tai yhdistelmäsahausta
varten. Nosta alasuojusta kahvasta.
Kun sahan terä painuu sahattavaan
materiaaliin, alasuojus on vapautettava.
Muita sahauksia tehtäessä alasuojus toimii
automaattisesti.
d)
Tarkista aina ennen sahan laskemista
penkille tai lattialle, että alasuojus peittää
terän. Suojaamaton pyörivä terä saa sahan
vaeltamaan taaksepäin, jolloin se sahaa
kaiken tielleen osuvan. Huomaa, että terän
pysähtymiseen kuluu aikaa sen jälkeen kun
kytkin on vapautettu.
Pyörösahojen muut
turvallisuusohjeet
• Käytä kuulosuojia. Melulle altistuminen voi
aiheuttaa kuulon menetyksen.
• Käytä pölysuojainta. Pölyhiukkasille
altistuminen voi aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja
mahdollisen vamman.
• Älä käytä teriä, joiden läpimitta on
suositeltua suurempi tai pienempi. Katso
tarkemmat terien ominaisuudet teknisistä
tiedoista. Käytä ainoastaan tässä oppaassa
määritettyjä teriä, jotka noudattavat standardia
EN 847-1.
• Älä käytä leikkauslaikkoja.
• Älä käytä vettä syöttäviä liitososia.
• Käytä puristimia tai muuta käytännöllistä
tapaa kiinnittää ja tukea työkappale
tukevalle alustalle. Työn pitäminen käsin tai
vartaloa vasten on epävakaata ja saattaa johtaa
kontrollin menetykseen.
• Pidä vartalo jommalla kummalla puolella
terää, ei linjassa sahanterän kanssa.
TAKAISINISKU voi aiheuttaa sahan iskeytymisen
taaksepäin (ks. Takapotkujen syyt ja niiden
välttäminen sekä TAKAISINISKU).
• Ilmanvaihtoaukkoja ei saa peittää. Löysät
vaatteet, korut tai pitkät hiukset voivat tarttua
liikkuviin osiin.
SUOMI
145