Jos l mmitint on k ytetty vain joitakin kertoja ja syd men s
L
lukittunut, käännä säätönuppi (kuva S) kokonaan vasemmalle ennen kuin ase-
tat sydämen korkeimpaan asentoon sytytystä varten (kohta C).
Kun l mmitin on sytytetty, tarkista aina, ett
sa, liu'uttamalla sitä hieman vasemmalle ja oikealle kammiossa olevan käden-
sijan
avulla. Kammion tulisi liikkua kevyesti. Jos palokammio ei ole suorassa,
F
muodostuu savua ja nokea.
D
LÄMMITTIMEN POLTTAMINEN
Lämmittimen sytyttämisen jälkeen on odotettava 10–15 minuuttia, ennen kuin
voidaan tarkistaa, että lämmitin palaa kunnolla. Liian suuri liekki voi aiheuttaa
M
savua ja nokea, kun taas liian pieni liekki aiheuttaa hajuja. K
toisella puolella on kuvattu liekin pienin ja suurin sallittu palamiskorkeus (kuva
Q).
Liekkiä voi säätää hieman liekinsäätimen
Liian pieni liekki voi johtua myös
riittämättömästä polttoainemäärästä
polttoaineen heikosta laadusta
riittämättömästä ilmanvaihdosta
sydämen kulumisesta
N
E
LÄMMITTIMEN SAMMUTTAMINEN
Anna lämmittimen palaa pienimmällä asetuksella noin yhden minuutin ajan.
Paina OFF-painiketta 1. Liekki sammuu hetken kuluttua (kuva N).
F
HÄIRIÖT SEKÄ NIIDEN SYYT JA POISTAMINEN
Jos h iri t
tuotteen myyjään.
LÄMMITIN EI SYTY
G
Paristoja ei ole asetettu oikein paristokoteloon. Tarkista (kuva G).
Paristoissa ei ole riittävästi virtaa jäljellä sytytystä varten. Vaihda (kuva G).
Säiliöstä on loppunut polttoaine tai sydän on vaihdettu.
Odota 30 minuuttia irrotettavan säiliön täyttämisen ja paikalleen asettami-
sen jälkeen ennen kuin sytytät lämmittimen.
Sytytyskytkintä
Käytä painaessasi vähemmän voimaa (kohta C).
Sytytyskäämi ¸ on vaurioitunut.
Ota yhteys tuotteen myyjään.
EPÄSÄÄNNÖLLINEN LIEKKI JA/TAI NOKI JA/TAI HAJU
Palokammio
Aseta kammio suoraan kädensijan
kammiota vasemmalle ja oikealle, ja se on suorassa.
K ytetty polttoaine on vanhaa.
Käytä uuden lämmityskauden alussa uutta polttoainetta.
K ytetyn polttoaineen tyyppi on v
Katso kappale "OIKEA POLTTOAINE" (kohta "Mitä sinun tulee tietää ennen
käyttöä").
ei voida poistaa seuraavien ohjeiden avulla, ota yhteys Zibro-
painetaan liian voimakkaasti.
ei ole oikeassa asennossa.
t nuppi ei ole
palokammio ¿ on vaakasuoras-
avulla (kuva M).
(täytä säiliö)
(ota yhteys tuotteen myyjään)
(avaa ikkuna tai luukku raolleen)
(ota yhteys tuotteen myyjään tai
vaihda sydän, ks. kohta L)
avulla siten, että voit helposti liu'uttaa
r .
nnetyn sivun
FIN
55